Talent.com
Tämä työtarjous ei ole saatavissa omassa maassasi.
Tietojärjestelmäasiantuntija

Tietojärjestelmäasiantuntija

Oulun YliopistoOulu
21 päivää sitten
Työkuvaus

Tietojärjestelmäasiantuntija

Kirjaudu sisään ja hae työpaikkaa

Palvelu- ja erillisyksiköt, ICT-palvelut

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.

Haemme nyt Oulun yliopiston ICT-palveluihin tietojärjestelmätiimiin

Tietojärjestelmäasiantuntijaa

toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

ICT -palvelut on Oulun yliopiston palveluyksikkö, joka tuottaa ja kehittää IT-palveluita sekä yliopiston että ammattikorkeakoulun henkilökunnalle ja opiskelijoille.

Työtehtävät

Työtehtäviisi kuuluu Oulun yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun

  • Datan mallintaminen
  • Datan lataukset tietokannan eri kerrosten välillä
  • Datan jalostaminen integraatioiden ja raportoinnin tarpeisiin
  • BI-raportoinnin suunnittelu ja toteuttaminen

Uusien teknologioiden ja palveluiden käyttöönotto on osa organisaatiomme jatkuvaa toimintaa, joka tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden uuden oppimiseen.

Työaikamme on vakaata ja säännöllistä. Tapaamme toimistolla tarpeen mukaan, ja intensiivisen arjen vastapainoksi ylläpidämme yhteishenkeä ja työssä jaksamista yhteisillä hengähdystauoilla.

Meillä töitä ei tehdä yksin , vaan jaamme niin työt kuin vastuut yhdessä tiimin kesken ja sparraamme toisiamme yhteisten tavoitteiden saavuttamisessa. Viestimme ja jaamme ajatuksia päivittäin Slackin ja Teamsin kautta. Kunnioitamme tietysti myös häiriöttömän työskentelyn hetkiä.

Mitä tarjoamme?

  • Tuen asiantuntevalta ja innostuneelta noin 20 hengen tiimiltä, jossa pääset kehittymään ja jakamaan asiantuntemustasi.
  • Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi) sekä joustavat monipaikka- ja etätyömahdollisuudet. Lue lisää muista työsuhde-eduistamme täältä.
  • Työn ja vapaa-ajan tasapainoa : meillä lauantaita ei lasketa mukaan lomajaksoihin!
  • Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.
  • Merkityksellisen työn! Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa.
  • Mitä etsimme?

    Olet työelämässä kokemusta kerryttänyt asiantuntija, ja arvostamme myös tutkinnon kautta saavutettua osaamista. Taustaltasi voit olla siis vaikka Data Engineer tai SQL : ää taitava Business Analyst.

    Tärkeintä on, että sinulle on jo entuudestaan tuttua :

  • SQL : n taivuttaminen erilaisiin tarpeisiin
  • Tiedon käsitemallinnuksen hallinta
  • Lisäksi katsomme eduksi :

  • SQL Server -tietokantaympäristön käyttökokemuksen
  • Azure SQL -osaamisen
  • Tabular-kuutioiden toteutuksen hallitsemisen
  • Power BI Desktop -raportointivälineen osaamisen
  • Keskeistä työssäsi on ratkaisuhakuisuus ja kyvykkyys toimia muiden ihmisten kanssa. Työssäsi tarvitset myös sujuvaa suomen ja englannin kielen kirjallista sekä suullista taitoa - vaikka työskentelemme ja dokumentoimme suomeksi, on valtaosa muusta dokumentaatiosta englanninkielistä.

    Tehtävän palkkaus

    Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva alkaen (tai sopimuksen mukaan).

    Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle 10. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 4100-4400 EUR / kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.

    Kuinka hakea?

    Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään Liitä mukaan suomenkielinen hakemus ja CV suosittelijoiden yhteystiedoilla.

    Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Rekrytointiprosessiin voi sisältyä henkilöarviointi. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.

    Luo työpaikkahälytys tätä hakua varten

    Tietojärjestelmäasiantuntija • Oulu